KADULLA TAVATAAN !

YSTÄVÄPALVELUA JA TUKEA

Vaikka ruokailumme Väinölässä ovat päättyneet, niin jatkamme entiseen malliin Hyrylän kaduilla, toreilla ja kauppakeskuksissa. Tule rohkeasti juttelemaan ! Etsimme Sinulle tarvittaessa yhdessä apua. Voit laittaa meille myös sähköpostia efrata.tuusula ( at) gmail.com. Hoidamme asiaasi luottamuksella. Tällä hetkellä kenttätiimissämme on vielä kaksi luotettavaa kokenutta aikuista.
-------------------------------------------------------------------------------------------

NUORET

Nuorten aikuisten (18-32v) parissa tehtävä tukihekilötyö jatkuu sosiaalisessa mediassa ja nokat vastakkain kulloisenkin tarpeen mukaan. Nuoremmille on ollut oma katukontaktiryhmänsä. Aloitimme nuorison kanssa jo vuonna 1994, silloin omissa kerhotiloissa Hyrylän keskustassa, mistä siirryimme v 2010 Seuratalo Väinölään yhteistyöhön Tuusulan Nuorisoseura ry:n kanssa. Olemme ylläpitäneet tukihenkilötoimintaa varhaisnuorten (16v-) ja nuorten aikuisten (18-32v) parissa kasvotusten ja sosiaalisessa mediassa. Seuraamme tarkasti nykypäivän menoa, joten mukana ollaan myös Sinun iloissasi, suruissasi ja opiskelussa, työelämässä. Tottakai, tarpeittesi mukaan ja Sinun ehdoillasi.      

Ota rohkeasti yhteyttä efrata.tuusula ( at) gmail.com
------------------------------------------------------------------

RUOKAILUT VÄINÖLÄSSÄ PÄÄTTYNEET

RUOKAPALVELUA HYRYLÄSSÄ 25 VUOTTA !

Keväällä 2018 tulI kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran saimme vapaaehtoisvoimin tarjota aterian muutamalle kylän kulkijalle. Niistä ajoista joukko  kasvoi niin, että paikan päällä ruokailijoita oli kerrallaan 70-80 henkilöä. Kiitämme kaikkia Teitä, rakkaat ystävämme, asiakkaamme, kumppanimme monipuolisesta yhteistyöstä ja menneistä vaiherikkaista vuosista. On ollut suuri ilo saada palvella Teitä ja katsomme taaksepäin nöyrin mielin. Saihan tämä ihme jatkua vuosikausia meistä ja puutteistamme huolimatta. Kaikella on kuitenkin aikansa ...

Tuusulan Seurakunnan Diakoniatyö on ollut koko matkamme ajan rakas yhteistyökumppanimme. Kiitos heille monivuotisesta yhteisestä matkasta Tuusulan "kulkijoiden" auttamiseksi.

Ruokapalvelun työntekijät kiittävät kaikkia asiakkaitamme ja tukijoitamme kaikesta !

Jeesus sanoo :" Minä olen Elämän Leipä, joka minua syö elää ikuisesti" ja "Joka minuun uskoo, ei ikinä huku, vaan hänellä on oleva ikuinen Elämä"

Muistetaan toisiamme, pidetään yhtä. Jokaista meitä odotetaan Taivaan ruokapöytään, kun matkamme täällä päättyy !

----------------------------------------------------------------------------------------